Muutama viikonloppu Adelaide Hillseillä

Marraskuun viikonloput olivat yllättäen kovin kiireisiä. Päädyin kuukausi sitten tekemään viikonloppuretken Adelaiden lähistöllä sijaitseville Adelaide Hillseille, uskomattoman kauniille kukkuloille täynnä toinen toistaan upeampia viinitiloja ja söpöjä pikkukyliä. Alueen yksi ehdottomista helmistä on Hahndorf, pieni saksalainen kylä mielenkiintoisine pikkuputiikkeineen ja idyllisine ravintoloineen. Suunnitelman mukaisen parin tunnin vierailun sijaan siellä vierähtikin kokonainen päivä! Aamu meni mukavasti kauppoja kierrellen ja ihmisvilinästä nauttien, viime kuukausina kun karvakorvaiset keskustelukumppanini ovat keskittyneet ennemminkin vaatteideni hamuamiseen ja hiusteni nykimiseen, tuuppimista ja kasvojen nuolemista unohtamatta.

Kunnes. Ostin hatun…

Iltapäivän suunnitelmat vaihtuivatkin ex tempore viinitilakierrokseen paikallisen oppaan kanssa. Gotta love Australians! Täällä tutustuu uusiin, mukaviin ihmisiin niin kovin helposti Suomen ”mind your own business” –mentaliteetin jälkeen! Pääsin myös opettelemaan nahkakäsitöiden alkeita, ja tekemään avaimenperän tutulleni, jonka luona majoituin viikonlopun ajan!

The Lane Vineyard

Pike & Joyce

Itse tehty avaimenperä!

Seuraavan päivän vaelluskenkien sisäänajo ja koalabongaus vaihtui roadtripiin South Australian rannikolle, ja paikallinen uusi ystäväni vei minut bongaamaan koaloiden sijaan muutamia South Australian upeimmista rannoista!

Lounasmaisemat

Oma pieni ranta kallioiden keskellä

Tämän viikonlopun jälkeen pari seuraavaakin viikonloppua on tullut vietettyä Adelaide Hillseillä, ja nyt reppureissaajan matka jatkuu takaisin Hillseille kahdeksi viikoksi ennen joulua Queenslandissa! Yksi viikonloppureissu oli kuitenkin aivan omaa luokkaansa, ja ansaitsee oman postauksen. Siitä lisää myöhemmin tällä viikolla!

Seuraavilta viikonlopuilta on vähänlaisesti kuvia, mutta nää söpöt pikkupingut mä löysin kännykästä!

Lehmitytön muistelmat

4 kuukautta hujahti silmänräpäyksessä, ja nyt on aika jatkaa eteenpäin! Farmiduunista kuulee paljon kokemuksia, joiden joukossa on niin hyviä, kuin monesti myös… kasvattavia. Olen ikionnellinen, että sain 3 kk ”pakollisen farmityön” lisäksi kasan uusia kokemuksia, 100 nelijalkaista, isokorvaista pikkuystävää sekä ansaitun hermoloman, jonka jälkeen on hyvä lähteä viilettämään ympäri maata!

4 kuukautta tiivistettynä:

89 työpäivää

267 liian aikaista kellonsoittoa (mua ei saa sängystä ylös klo 5:00 ilman kolmea herätyskelloa!)

26 700 lypsettyä lehmää

312 000 litraa lypsettyä maitoa

10 km korjattua aitaa

20 min – työmatka tilan keskeltä kaukaisimpaan nurkkaan korjaamaan aitaa

1 melkein murtunut sormi (note to self: älä jätä sormia potkaisevan lehmän jalan ja metalliaidan väliin)

6000 eekkeriä = 2428 hehtaaria = 24 280 000 m2 – kotitilan koko

X pulloa South Australialaista viiniä – gotta love living in the wine capital of Australia!

6 viikonloppureissua

1 hevosen selästä tippuminen

304 kuvaa vasikoista

0 päivää ilman kenguruita

Hauskoja muistoja ja kuukausien varrella opittuja asioita:

1. Lehmät ovat persoonia. Tämän opetti eräskin lehmä, joka on joka ikisenä aamuna ensimmäisenä portilla odottamassa, jotta pääsee juosten sisään lypsylle (ja aamiaiselle). Samainen lehmä osaa avata suljetun portin, jonka läpi kuljettuaan ja kulman taakse maitotankin luokse käveltyään se tietää löytävänsä lisää ruokaa. Tämän se tekee joka ikinen aamu.

Siellä se odottaa portin avautumista, paikoillanne, valmiina, hep!

2. Lehmät ovat aivan kauhean uteliaita. Ne ei kerta kaikkiaan voi jättää tulematta luokse ja tutkimatta asiaa, joka niitä milloinkin sattuu kiinnostamaan. Vaikka sekuntia myöhemmin pitääkin sitten sännätä karkuun, koska ihmiset on pelottavia.

3. Lehmät rakastavat leikkiä kukkulan kuningasta. Jos laitumella on hiekkakasa tai pieni kukkula, sen päällä on takuuvarmasti lehmä (tai viisi) seisomassa.

4. Vasikoiden putkiaivoihin mahtuu vain ruoka. Ruoka-aikaan vasikat vaikka kiipeävät toistensa yli, kirjaimellisesti, varmistaakseen etteivät varmasti jää ilman ruokaa. Ja kun oma maito loppuu, alkaa taistelu hitaampien juojien maidosta.

5. Älä hanki liian montaa vasikkaystävää samasta laumasta. Pikkuvasikat ovat täällä 10 vasikan laumoissa, ja kantapään kautta on tullut opittua, että 8 vasikkaystävää samassa aitauksessa on liikaa. Samalla kun rapsutat kahta vasikkaa, kolmas, neljäs ja viides repivät vaatteitasi, kuudes kiskoo kenkiesi remmejä ja yrittää vetää sinut kumoon, ja seitsemäs syö hiuksiasi. Kahdeksas yrittää jyrätä minkä tahansa muista vasikoista pois tieltään, koska ei saa huomiota. True story.

Ohessa myös iso kuvapläjäys kuukausien varrelta:

Päivän ikäistä vauvaa syöttämässä <3

Yksi parhaista ystävistäni farmilla – Baby Steak. Se on pihvivasikka, joten oli loogista nimetä se Pihviksi <3

Lehmät laitumelta lypsylle. Tästä tulossa myös GoPro-videota heti, kun saan sen koneelle ja opin editoimaan

Mun työkulkupeli. Tällä tuli huristeltua satoja kilometrejä ympäri tilaa

Tilan ulkopuolella huristelin yleensä tällä. True aussie country life!

Melkein kuin huoltamon tankkauspiste

Mun traktori! Kuvasta voi bongata vihreät vasikoiden maitolaarit, ja yleensä traktorin edessä matkustaa 700 litran maitotankki.

Aitaa tuli korjattua kilometritolkulla. Kuulemma tilalla on aitaa yhteensä n. 300 km

Mun koti. Käytin tosin vain tuota etummaista osaa talosta, ja jätin loput 3 makuuhuonetta ja toisen kylpyhuoneen suljetun oven taakse. Etenkin talvella on vaivalloista lämmittää koko taloa!

Olohuone

Suomiruokaa tuli kokattua usein: omenapiirakkaa, kengurulihapullia ja perunamuusia, kengurumakaronilaatikkoa...

Ensimmäinen oma viinikaappi. Lasivitriiniin pääsivät parhaat viinit 4 kuukauden ajalta, loput piti laittaa piiloon!

Viimeisen työpäivän kunniaksi laitumelta löytyi pikkuinen yllätysvasikka <3

Matka farmilta eteenpäin jatkuu nyt! Huomenna tuleekin lisää päivitystä tänne, mitä seuraavien viikkojen suunnitelmiin kuuluu, ja mitä kuluneet superkiireiset viikonloput ovat pitäneet sisällään. Lupaan, että jatkossa blogi on aktiivisempi, kun pääsen täältä korvesta takaisin ihmisten ilmoille. Tuo nettiyhteys (tai edes puhelimen kuuluvuus) kun ei ole päätä huimaava (lue: olematon) Australian maaseudulla!

4 kuukauteen mahtui paljon upeita auringonnousuja ja -laskuja, tässä yksi hienoimmista hetkistä! Hevosen selässä, missäpä muuallakaan!

When life throws you grapes, you make Shiraz!

Elämä ei aina mene putkeen, etenkään reissatessa. Erityisesti, jos reissaa yksin. On hetkiä, kun koko touhu vituttaa ja tekisi vain mieli käpertyä peiton alle ja uppoutua Taru Sormusten Herrasta -maailmaan loppuelämäksi. Pitää oppia sietämään yksinäisyyden, epävarmuuden ja harmituksen tunteita. Vastaan tulee myös hetkiä, jotka muistuttavat kääntämään tilanteet parhain päin ja ottamaan kaiken irti muuttuneista olosuhteista.

Viime viikonloppuna oli ehkä mieleenpainuvin näistä hetkistä. Oltiin parin muun backpackerin kanssa suunniteltu lähtevämme Australian Outbackiin Flinders Rangesille, eli keskelle punaista erämaata leireilemään. Mulla oli pitkä viikonloppu töistä vapaata, auto oli pakattu, eväät tehty ja kaikki valmiina lähtöön. Kunnes muutamaa tuntia ennen lähtöä mun matkatoverit ilmoittivatkin, että ovat muuttaneet mielensä. Budjettileireily ei sittenkään ollut heidän mieleen, vaan olisivat välttämättä tarvinneet leirintäalueelle keittiön ja lämpimät suihkut, sekä muutamia muita mukavuuksia. Tästä luksuksesta he olisivat olleet valmiita maksamaan sievoisen summan, ja odottivat mun olevan valmis samaan. Long story short, meidän reissu peruuntui ja viikonlopun alkaessa istuinkin kotona ihmettelemässä, mitä nyt teen seuraavat 3 päivää.

Apuun tuli super hyödyllinen app Campermate, joka kaiken muun hyödyllisen lisäksi näyttää kaikki leireilyalueet ja aktiviteetit lisätietoineen ja kommentteineen. Nukuin yön yli ja ensimmäisen vapaapäivän aamuna istuin pari tuntia netin ääressä tehden pikaisen suunnitelman. Sitten ei kun menoksi! Kotoa mukaan valmiiksi pakatut retkeilyvarusteet, kaupasta paljon lohturuokaa ja nokka kohti upeaa leirintäaluetta Narrungissa, Lake Albertin ja Lake Alexandrinan välissä. Mielettömällä paikalla kahden järven välissä löytyi idyllinen ilmainen leirintäalue, kauniin luonnon keskellä ja ilman turhaa hälyä. Sinne parkkeerasin pikkuautoni ja pystytin telttani, kaikkien nelivetomaastureiden ja asuntovaunujen keskelle. Aussit rakastaa camping-elämää, ja kilpavarustelua oli nähtävissä...

Eteläisen pallonpuoliskon ainoa sisämaan majakka Lake Alexandrinan ja Lake Albertin välissä

Uskollisesti kilpaillut ja nyt jo hieman kärsineen näköinen paperilennokkini

Tarkoitus oli viettää rauhallinen ilta nauttien auringosta ja syventyen Taru Sormusten Herrasta -kirjaan, mutta aussien sosiaalisuus yllätti, taas kerran. Toisin kuin Suomessa, Australiassa kaikki tervehtii ja pysähtyy juttelemaan. Ja heti kun ensimmäinen ihminen kuuli, että päädyin lähtemään yksin telttailemaan, hän suorastaan vaati että tulen istumaan iltaa leirinuotiolle hänen perheensä kanssa. Tarjolla oli niin BBQ-ruokaa kuin juomistakin, ja ilta kului jutellen, pitäen hauskaa ja päädyttiinpä me järjestämään paperilennokkikisakin. Elämän pienet odottamattomat ilot!

Seuraavana päivänä suuntasin jo heti aamusta Langhorne Creekin viinialueelle, josta myös olin löytänyt hyvän leirintäalueen. Pistin teltan pystyyn ja lähdin maistelemaan viinejä. Langhorne Creek on idyllinen pikkukylä, jossa tien molemmin puolin on viinitiloja silmän kantamattomiin. Valitsin parhaat päältä ja vierailin parilla viinitilalla. Ensimmäistä kertaa South Australiassa asumiseni aikana oli muuten niin lämmin, että uskaltauduin viinikierrokselle kesämekossa!

Bleasdalen vanha viinikellari. Mielenkiintoinen vierailu 160 vuotta vanhalle viinitilalle - yhdelle Australian vanhimmista!

$85 Cabernet Shiraz maistui hintansa veroiselta

Illalla aussimaisen hyvä tuuri uusien tuttavuuksien suhteen jatkui. Leirintäalueella viereeni sattui parkkeeraamaan saksalaisia ja ranskalaisia backpackereita matkalla Melbournesta Adelaideen, ja päädyttiin sitten istumaan iltaa yhdessä jakaen reissukokemuksia! Se siitä rauhallisesta viikonlopusta yksin kirjan kanssa!

Sunnuntai-aamuna kaunis sää jatkui ja istahdin retkituoliini päästen vihdoin syventymään TSH-kirjaani. Kunnes ennen puolta päivää eräs vanhempi pariskunta tuli kutsumaan mut maistelemaan juustoja ja viiniä heidän leiriinsä! Vietin koko iltapäivän heidän kanssaan istuen, ja sain paljon hyviä reissuvinkkejä. Tämä australialais-uusiseelantilainen pariskunta oli ollut reissun päällä jo 16 kuukautta, kiertäen ympäri Australiaa asuntovaununsa kanssa. Kotiinlähdön koittaessa mulla oli kasa uusia reissuvinkkejä, kutsu heidän luokseen Cairnsiin ja muutama kontakti Uuteen-Seelantiin. Gotta love Aussies <3

Sunnuntain lounas

Pink Lake kotimatkan varrella. Ei ollut kovin pinkki (googlaa Pink Lake South Australia!) mutta häivähdys pinkkiä oli kyllä havaittavissa

Elämä reissussa ei aina ole glitteriä ja hienoja Instagram-kuvia, ja vaikka aurinko, vesiputoukset sekä kengurut on kivoja, ei niitä loppuelämäksi voi vaihtaa perheeseen ja parhaisiin ystäviin kotona <3 Toistaiseksi kuitenkin elämä maapallon toisella puolella jatkuu ja uudet seikkailut häämöttävät jo edessä, kun matka South Australian maaseudulta uusiin maisemiin jatkuu reilun kuukauden päästä! Säiden lämmetessä on myös suunnitelmissa reissata enemmän, joten blogin hiljaiselo on toivottavasti ohi!

Ps. Maaseudun keskellä ehtii kaikenlaista, kuten vaikka valmistua virallisesti Kauppatieteiden kandidaatiksi!

Maaseututerapiaa

Kuukausi farmiduunia takana! Aika on hujahtanut nopeasti töitä tehdessä ja ratsastaessa 2 hevosta päivässä. Parasta just nyt on kuitenkin viime viikonlopun ahaa-elämys, että stressi on tipotiessään, kun on viettänyt kuukauden maaseudun keskellä kaavalla: herää, lypsä lehmät, syötä vasikat, ratsasta, lypsä lehmät, lagaa tv:n ääressä viinilasin kanssa, nuku, repeat.  Vaikka työpäivät usein venyy 10 tunnin mittaisiksi, ja lisäksi ratsastan 1-2 tuntia päivässä, tuntuu että mulla on nykyään paljon enemmän vapaa-aikaa kuin yliopistoaikana!

Stressin lievenemisen tajusin viime sunnuntaina lagatessani sängyssä puoli päivää lukien ja vaan ajatellen. Huomasin yhtäkkiä, että lukeminen on taas kivaa, ja olin uppoutunut kirjaan pariksi tunniksi! Entiselle lukutoukalle tää oli suuri ilon aihe, sillä en koko yliopistoaikana saanut luetuksi varmaan yhtään kokonaista kirjaa, vaikka ennen saatoin lukea kymmeniä kirjoja vuodessa! Ylipäätään keskittymiskyky on parantunut paljon, päänsäryt kadonneet ja nukun myös paremmin. En ollut edes tajunnut olevani näin stressaantunut, mutta farmielämä selkeästi on tehnyt tehtävänsä!

Tän hetken projekti: aboriginaalien tarinoita ja myyttejä.
Tilauksessa on myös Taru Sormusten Herrasta -kirjat, ne on lukulistalla seuraavaksi! <3

Maaseutuelämän parhaita puolia on ehdottomasti:

1.     Elämä pyörii rauhassa omaa tahtiaan, parasta terapiaa ikinä! Täällä saa etsimällä etsiä stressinaiheita, ja ainakin väliaikaisesti tämä kiireisen mekaaninen elämänrytmi sopii mulle erinomaisesti.

Vasikat piristää sateisimmankin päivän <3

2.     Ei tarvitse laittautua aamuisin! Meikkaaminen on turhaa, kun tietää että 6:30 mennessä naama on kuitenkin lehmän paskassa, kirjaimellisesti. Hiukset letitän kuitenkin joka aamu tiukasti kiinni ja piilotan paidan sisään, samaisesta syystä: muuten ne olis 6:30 mennessä aivan sonnassa.

3.     Kukaan ei kuule, jos pitää omat bileet tai tekee mieli laulaa kotona tai vaikka lypsäessä. Pari päivää sitten tuli nostalgisoitua ihanan biisin parissa, joka julkaistiin juuri ennen vaihtovuottani, vuonna 2011, ja on taas kovin ajankohtainen.

Isä olen täällä maailman toisella puolen

Ja laulan pappadadudapappappaduudadappaa

Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen

Ja laulan pappadadudapappappaduudadappaa

– Maailman toisella puolen, Haloo Helsinki

Päivät tosiaan pyörii pitkälti samalla kaavalla, eikä tätä varmasti ikuisesti jaksaisi tehdä. Nytkin iso tekijä mun viihtyvyyden kannalta on ne kaksi hevosta, jotka tosiaan sain täysin omaan käyttööni! Niiden kanssa meneekin paljon aikaa ja aivokapasiteettia, siitä lisää seuraavassa postauksessa. Vaikka päivät periaatteessa menee samalla kaavalla, töissä ei koskaan tule tylsää ja jokainen päivä on erilainen. Yhtenä päivänä rokotetaan lehmiä, toisena joku vasikoista on sairas ja kolmantena kaikki mahdollinen hajoaa tai menee pieleen. Tai uusi pieni vasikka syntyy, ja sitä voi ihmetellä jos on hetki ylimääräistä aikaa!

Tyypillinen päivärytmi näyttää tältä:

5:00 Herätys

5:30 Lypsämään lehmät

8:00 Lyspy valmis ja pääsen ruokkimaan vasikat. Meillä on tällä hetkellä 100 vasikkaa, joille juotetaan maitoa aamuisin, lisäksi n. 60 hieman isompaa vasikkaa.

10:00 Breakfast break. Oon ottanu tavaksi second breakfastin hobittityyliin, koska en mitenkään pysty tekemään 4,5 tuntia töitä ilman aamiaista. Eli ensimmäinen aamiainen viideltä, ennen aamulypsyä, toinen aamiainen vasikoiden ruokkimisen jälkeen. Aamiaistauolla ruokin myös hevoseni ja harjaan toisen jo valmiiksi, jotta pääsen lounastauolla nopeammin ratsastamaan.

11:00 Takaisin töihin ja päivästä riippuen vaihtelevia töitä.

11:30/13:30. Lounastauko alkaa kun hommat on saatu tehtyä. Eli jossain puoli kahdentoista ja puoli kahden välillä. Lounastauon prioriteetti on usein hevoset, ja 3 tunnissa ehtiikin hyvin ratsaastaa 2 hevosta ja käyttää 15 min omaan lounaaseen!

15:00 Vasikoiden ruokkiminen. Nyt ruokitaan kaikki 160 vasikkaa ja annetaan niille väkirehut.

16:00 Iltalypsy

18:00 Kotiin! Illalla kokkaan usein jotain hyvää; mulla on hieno keittiö, josta otan kaiken ilon irti! Kokkaan myös seuraavan päivän lounaan, jotta lounastauolla ei mene aikaa ruoanlaittoon vaan voi ratsastaa pidempään! Kokkailun jälkeen lagaan usein joko tv:n ääressä tai kirjan parissa.

21:00 Nukkumaan!

Ps. Virallinen valmistuminen Kauppatieteiden kandiksi häämöttää! Tasan 2 viikkoa valmistujaisiin, jotka päätin skipata päästäkseni nopeammin Australiaan!